
Gidon Infra Oy
Uusi hallituksen jäsen on tuonut mukanaan yrityksen kaipaamia tuoreita näkökulmia. Hänen esittämänsä terävät kysymykset ovat auttaneet yritystä kehittämään toimintaansa. Vaikka työ on vasta alussa, hallitus on saanut hallitustyöskentelyyn uutta dynamiikkaa ja konkretiaa.

Kun Gidon Infra Oy:n hallituksesta vapautui kaksi paikkaa, yrityksen pääomistaja, toimitusjohtaja Jukka Huusko tiesi, että hallitukseen kaivattaisiin uusia näkemyksiä ja vahvaa kokemusta.
“Hallituspartnerit Turku ry:n avulla löysimme juuri oikean henkilön, joka toi hallitustyöskentelyymme kaipaamaamme dynaamista otetta ja konkretiaa”, Huusko kertoo.
Gidon Infra Oy, itsenäinen ja riippumaton suunnittelutoimisto kaivamattoman tekniikan alueella, kaipasi uutta kokemusta hallitukseensa ja päätti kääntyä Hallituspartnerit Turku ry:n puoleen uuden hallituksen jäsenen rekrytoimiseksi.
Rekrytointiprosessi vaihe vaiheelta
Yritys oli kuullut Hallituspartnereista ja päätti tutustua tarkemmin palveluihin. Vaikka Gidon Infra Oy oli yhteydessä muihinkin vastaavaa palvelua tarjoaviin tahoihin, Hallituspartnerit Turku ry:n hallitusjäsen -välityspalvelu vakuutti heidät.
“Otin yhteyttä Hallituspartnereihin ja sovimme tapaamisen. Tapaamisessa kävimme läpi Hallituspartnereiden välitysprosessia ja sen ehtoja. Keskustelimme myös kattavasti yrityksemme odotuksista, tarpeista ja toiveista uutta hallitusjäsentä kohtaan”, kertoo Huusko
Sopimuksen allekirjoituksen jälkeen määriteltiin hallituksen jäsenen profiili ja aloitettiin kandidaattien etsintä. Rekrytointiprosessi eteni sujuvasti.
“Saimme alkuun pidemmän listan ehdokkaita, joista muutaman vaiheen jälkeen ja tarkemmin kandidaattien taustoihin tutustuttuamme, valitsimme lopulta kolme lupaavinta ehdokasta. Sovimme heidän kanssaan tapaamiset. Lopullinen päätös valittavasta henkilöstä tehtiin huolellisen harkinnan jälkeen. Nyt jo hallitukseen valitun kandidaatin kanssa pääsimme nopeasti sopuun ehdoista”, avaa Huusko rekrytointiprosessin vaiheita.
Ainoa kehityskohde, jonka Huusko mainitsee prosessista on, että ehdokkaan profiilin määrittämiseen olisi voinut käyttää vielä enemmän aikaa, mutta nytkin kartoitus yrityksen toiveista ja odotuksista oli kattava.
Hallitusammattilaisen vaikutus − mikä hallitustyössä on muuttunut?
Uusi hallituksen jäsen on tuonut mukanaan yrityksen kaipaamia tuoreita näkökulmia. Hänen esittämänsä terävät kysymykset ovat auttaneet yritystä kehittämään toimintaansa. Vaikka työ on vasta alussa, hallitus on saanut hallitustyöskentelyyn uutta dynamiikkaa ja konkretiaa. Suurin onnistuminen tässä vaiheessa on, että vuosikelloon on määritelty etukäteen eri kokousten sisällöt ja painopistealueet.
Suosittelisitko hallitusammattilaisen rekrytointia Hallituspartnereiden kautta?
Yritys on erittäin tyytyväinen rekrytointiprosessin sujuvuuteen ja Hallituspartnerit Turku ry:n tarjoamaan palveluun.
“Suosittelen lämpimästi hallitusammattilaisen rekrytointia Hallituspartnereiden kautta. Kumppanina oli hyvin miellyttävä yhteyshenkilö. Rekrytointiprosessi sujui hyvin ja lopullinen valinta oli erittäin onnistunut”, toteaa Huusko.
Gidon Infra Oy on kaivamattomaan tekniikkaan erikoistunut riippumaton suunnittelu- ja konsultointitoimisto. Yritys on perustettu Suomeen vuonna 2018, ruotsalaisen Johan Lundberg Ab:n kumppaniksi. Tavoitteena on ollut tehdä töitä kestävän tulevaisuuden mahdollistamiseksi tuomalla kaivamatonta tekniikkaa vahvemmaksi osaksi suomalaista verkostorakennus- ja saneerauskulttuuria.