HR Legal Services Oy
Kun yrittäjä uskaltaa avata ovensa ulkopuoliselle osaamiselle, palkintona on laajempi näkemys, vahvempi strategia ja ennen kaikkea – uusi vaihde kasvuun.
Kun HR Legal Services Oy perustettiin, yrityksen perustajalla ja toimitusjohtajalla Henna-Riikka Huhdalla oli, kuten monella muullakin aloittelevalla yrittäjällä, mielessä ennen kaikkea liiketoiminnan käynnistäminen – ei hallitustyö.
”Kun yritystä perusti, niin oli paljon muutakin mielessä kuin hallitus. Oikeastaan piti vain saada yhtiö paperille ja hallitus kasaan – ja sehän oli minä ja pari sukulaista”, Huhta muistelee hymyillen.
Yrityksen alkuvuosina hallitus oli muodollinen elin, jonka tehtävä oli lähinnä täyttää lain vaatimat pykälät. Toiminta oli pientä ja ulkopuolisten jäsenten mukaan ottaminen olisi tuntunut ”vähän yliampuvalta”. Mutta kun HR Legal alkoi kasvaa, sama porukka huomasi keskustelunsa kiertävän kehää. ”Aloin huomaamaan, että ne samat asiat pyörivät eri pöydissä – hallituksessa, johtoryhmässä ja tiimipalaverissa. Siinä kohtaa heräsi ajatus, että ehkä tarvitaan jotain uutta.”
Uusi näkökulma avaa oven kasvuun
Käännekohta tuli, kun joku ulkopuolinen ehdotti Huhdalle, että hallitukseen voisi ottaa mukaan myös ulkopuolisia jäseniä. Ajatus sytytti heti. ”Tiesin, etten ole kaikkien asioiden paras ekspertti. Yhden ihmisen näkemys on vain yhden ihmisen näkemys.”
Ensimmäinen ulkopuolinen jäsen toi hallitukseen uudenlaista keskustelua ja näkökulmaa, ja pian mukana oli jo useampi ammattilainen. Vuoteen 2020 mennessä HR Legalin hallitus koostui kokonaan ulkopuolisista jäsenistä – mukaan lukien puheenjohtaja.
Huhta muistaa vuoden erityisen merkityksellisenä. ”Se sysäsi meidät eteenpäin. Osasimme hyödyntää sen momentumin, joka meillä muutenkin oli.” Uuden hallituksen tuella HR Legal laati kasvustrategian ja kirkasti visionsa tulevaisuudesta.
”Uskallan väittää, että meidän strategiamme ja lopputulos olivat paljon enemmän kuin mitä ne olisivat olleet pelkästään minun ajatuksillani.”
Hallitustyö on myös henkistä tukea
Myönteiset vaikutukset näkyivät paitsi numeroissa myös arjessa. Uudet jäsenet toivat energiaa, kyseenalaistivat rakentavasti ja auttoivat näkemään mahdolliset sudenkuopat ajoissa.
”Saan hallitukselta sellaista henkistä tukea, jota yrittäjä todella tarvitsee. Minua myös kyseenalaistetaan, ja se on ihan älyttömän hieno asia.”
Vuonna 2025 HR Legal seisoo jälleen uuden kasvustrategian kynnyksellä – ja myös hallitus on uudistumassa. Avoimen haun kautta saatiin runsaasti huippuluokan hakijoita, mikä johti lopulta koko hallituksen uudistamiseen. ”Ei siksi, että vanhassa olisi ollut mitään vikaa, vaan koska nyt oli täydellinen hetki saada uutta potkua ja intoa tulevaan.”
Rohkeus avata ovi ulospäin
Henna-Riikka Huhdan ja HR Legal Services Oy:n yhteinen tarina on esimerkki siitä, miten hallitustyön ammattimaistaminen voi muuttaa kasvuyrityksen suunnan. Kun yrittäjä uskaltaa avata ovensa ulkopuoliselle osaamiselle, palkintona on laajempi näkemys, vahvempi strategia ja ennen kaikkea – uusi vaihde kasvuun.
”Olen äärimmäisen tyytyväinen, että meillä on ulkopuolisia ammattilaisia hallituksessa. Se tuo meille valtavasti innostusta ja luottoa tulevaisuuteen. Suosittelen lämpimästi muillekin.”
