
Kultainen Nuija -kilpailu huipentuu – Vuoden 2025 finalistit selvillä!
Kultaisen Nuijan sihteeristö on valinnut kolme yritystä, jotka jatkavat kilpailussa kohti finaalia.
Kultaisen Nuijan sihteeristö on valinnut kolme yritystä, jotka jatkavat kilpailussa kohti finaalia.
Hallituspartnerit ry on julkistanut vuoden 2025 Kultainen Nuija -palkinnon semifinalistit. Voittaja julkistetaan Hallituspaikka-tapahtumassa Tampereella.
Heltin hallitus on osannut erinomaisella tavalla kiteyttää hallituksen roolin ja merkityksen yhtiön kehityksen eri vaiheissa, ja hallitustyöstä välittyy ammattimainen ote.
Vuoden merkittävin pk-yritykselle jaettava tunnustus hallitustyön menestystarinasta lähenee huipennustaan. Tänä vuonna kilpailun karsintavaiheeseen saatiin hienolla tavalla finaalipaikasta taistelevia yrityksiä valtakunnallisesti laajemmalta pohjalta kuin aikaisempina vuosina. Lokakuun puolivälissä kaikki kolme finalistia pääsevät kukin vuorollaan Kultaisen Nuijan raadin eteen.
Vuoden 2024 Kultainen Nuija huipentuu finaalivaiheeseen, johon on valittu kilpailun TOP 3. Kilpailuun osallistuneiden yritysten perusteella on helppoa todeta, että hallitustyöskentely on keskeisessä roolissa suomalaisten pk-yritysten keskuudessa.
Hallituspartnerien toiminnanjohtajana aloittanut Aino-Mari Kiianmies valmistelee väitöstutkimusta arvojen näkymisestä hallitustyössä.
Hallituspaikka-tapahtumassa 7.11.2024 pureudutaan erityisesti monimuotoisuuteen hallitustyöskentelyssä, mikä tuo mukanaan uusia näkökulmia ja parempaa muutoskyvykkyyttä.
Hallituspartnerit etsii vuoden 2024 Kultainen Nuija -voittajaehdokkaita – yrityksiä, jotka ovat onnistuneet liiketoiminnassaan ammattitaitoisen hallitustyön avulla. Haku on avoinna 30.5. – 20.8.2024.
Hallituspartnerit ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi 1.6.2024 alkaen on nimitetty KTM, OTM, YTM, HHJ PJ Aino-Mari Kiianmies.
Yritysten hallitustyöskentelyä uudistava ja hallitustyöskentelyosaamista kehittävä nuorten hallitusosaajien vertaisoppimisverkosto Future Board ry jakoi 17.11.2023 Vuoden Nuori Hallitustekijä -palkinnon jo 9. kerran.
Porilaisen BrandID Oy:n omistaja on Heljakan suku. Palkinnon luovutti Kultainen Nuija -tuomariston jäsen ja HappyOrNot Oy:n toimitusjohtaja Miika Mäkitalo Hallituspartnerit ry:n puheenjohtajan Sami Someron kanssa.
Palkinto ja kunniamaininnat jaetaan Hallituspaikka-tapahtumassa.