16.2.2022

Perinteisen perheyrityksen hallitustyöstä palkkajohtajan silmin 

Kun perheyritys joko omasta halustaan tai ulkopuolelta tulevien syiden takia haluaa merkittävää muutosta, voi yrityksen hallituksella ja sen kokoonpanolla olla ratkaiseva rooli muutoksen läpiviemisessä ja yrityksen myöhemmässä kehityksessä.

Lue lisää

13.2.2022

Kokemuksia riippumattomista hallituksen jäsenistä: Kaikki paitsi johtaminen on vaikeaa 

Riippumaton hallituksen jäsen kannustaa ja rohkaisee juoksemaan extramailin, kun hän näkee, että kunnianhimoa on vähemmän kuin kyvykkyyttä. Hallitus näyttää kohdevalolla mittaria, johon kulloinkin on syytä keskittyä. Ja se avaa ovet ja lukot uusiin kirkkaisiin saleihin.

Lue lisää

18.1.2022

Advisor-malli madaltaa kynnystä ottaa ulkopuolista osaamista hallitukseen.

Hallituspartnerit Pohjanmaan toiminta-alueella juuri tehty selvitys hallitustyön kehityksen kiinnostuksesta osoittaa, että ulkopuoliselle osaamiselle olisi kysyntää, mutta päätöksentekovaltaa ei välttämättä olla valmiita luovuttamaan ulkopuoliselle henkilölle, jota ei vielä tunneta. Erityisesti pienissä perheyrityksissä ulkopuolisen jäsenen ottaminen mukaan hallitukseen nähdään usein isona kynnyksenä. Löytyisikö tämän kynnyksen madaltamiseksi ratkaisu advisor-mallista?

Lue lisää

9.12.2021

Perinteinen taksivälitysyhtiö määritteli itsensä uudestaan – Case Ekvator Oy

Perinteinen Kuopiossa jo vuodesta 1972 toiminut taksi- ja Kela-kuljetuksia välittävä ja näiden maksuliikennepalveluja tarjoava Savon Taksidata päätti määritellä itsensä uudestaan. Missio vaihtui alustapalveluyhtiöksi, johon lähdettiin laatimaan uutta strategiaa ja sitä tukemaan haettiin ulkopuolista hallitusosaamista.

Lue lisää

24.11.2021

Rakenna luottamusta hoitamalla tietoturva mallikkaasti

Vastuullisesti toimiva hallitus varmistaa, että organisaatio on varautunut kriiseihin ja että riskien toteutuessa johdolla on tarvittavat resurssit, osaaminen ja kyky toimia.

Lue lisää

17.11.2021

Miten hallituksen työ kääntyy vaikuttavuudeksi?

Vaikuttavuus on enemmän kuin hyvä tulos. Vaikuttava hallitustyö on ottanut huomioon riskit ja kuvannut polun haluttuun tavoitteeseen. Se on saanut aikaan organisaatiolle ja ehkä jopa ympäröivälle yhteiskunnalle merkittävän muutoksen, jonka tuloksena syntyy jotakin nykyistäkin parempaa.

Lue lisää

20.10.2021

Muuttuiko hallitustyö pysyvästi?

Paljon puhutaan uudesta normaalista työarjessa. Uusi normaali tuntuu muotoutuvan johonkin läsnätyön ja etätyön väliseen maastoon, niin sanottuun hybridimalliin. Esimiestyöskentely ja johtaminen ovat olleet uuden edessä, miten johtaa ja tukea, kun ihmiset eivät ole enää fyysisesti läsnä?

Lue lisää

7.10.2021

Oivaltava hallitus – menestyvä yritys 

Hallituspartnereiden kautta löytynyt hallituksen jäsen on tuonut meille mukanaan valtavasti uutta osaamista ja sparrausta. Olen todella tyytyväinen ja innoissaan mitä tuleva tuo, kertoo Iris Mäkinen.

Lue lisää

6.10.2021

Uusi normaali tulee – hallitukselle näytön paikka?

Uuden normaalin voittajat ja häviäjät ratkaistaan kyvyssä reagoida nopeasti ja mukauttaa toimintaa uuden toimintaympäristön ehtoihin. Murros tuo epävarmuuksia, mutta myös mahdollisuuksia viedä yritystä uudelle tasolle.

Lue lisää

16.9.2021

Jokainen SaaS -yritys on jo tänään pidemmällä kuin Tesla

Hallituksen työ on muutenkin vaikeaa – jotta pystymme hallituksessa rakentamaan voittavan strategian, meidän tulee ymmärtää yrityksen liiketoimintaa, sen asiakkaita, kilpailijoita, kilpailuetuja, myyntiä, tuotekehitystä, henkilöstöhallintoa ja alan megatrendejä.

Lue lisää