Milloin hallitus päästää itsensä liian helpolla? Matti Apusen mukaan kyse voi olla älyllisestä laiskuudesta: vanhoihin oletuksiin nojaamisesta ja vaikeiden kysymysten sivuuttamisesta. Lue, miksi hyvä hallitus uskaltaa kyseenalaistaa myös oman ajattelunsa.
Hallitus voi päästää itsensä liian helpolla monella tavalla. Se voi nojata vanhaan kokemukseen, tyytyä yhteen valmiiksi pureskeltuun päätösesitykseen tai jättää hankalat kysymykset kysymättä, koska yhteistyö johdon kanssa sujuu mukavasti. Hallituspaikka-tapahtuman fasilitaattori Matti Apunen puhuu älyllisen laiskuuden vastavoimasta: terveestä itsekriittisyydestä ja halusta kysyä yhä uudelleen: Mistä minä tämän tiedän?
Hallituspaikka-tapahtuman tämänvuotinen teema “Laiskaakin laiskempi halitus” osuu Matti Apusen mielestä olennaiseen. Hänellä on omakohtaista kokemusta hallitustyöstä, ja vuosien mittaan on syntynyt myös näkemys yhdestä sen keskeisestä vaarasta.
Hallitukset päästävät itsensä joskus liian helpolla
Apuselle laiskuus hallitustyössä ei tarkoita ensisijaisesti sitä, etteivätkö hallituksen jäsenet tekisi mitään. Kyse voi olla paljon vaikeammin havaittavasta ilmiöstä: älyllisestä laiskuudesta.
Hallitusjäsenellä voi olla pitkä kokemus, vahva maine ja takanaan merkittäviä onnistumisia. Ongelmia syntyy, jos menneisyydessä hankittuun osaamiseen aletaan luottaa niin vahvasti, ettei enää pysähdytä kysymään, onko maailma ympärillä muuttunut.
Markkinan, yrityksen ja toimintaympäristön ymmärtäminen vaatii Apusen mukaan aikaa, kärsivällisyyttä ja energiaa. Juuri siksi houkutus päästä ajattelussa helpommalla on inhimillinen.
Vanha menestys ei ole tae tämän päivän pätevyydestä
Apunen nostaa esiin myös yritysten päätöksenteon aikajänteen. Hänen havaintonsa mukaan se on lyhentynyt, vaikka hallituksen strategisen tehtävän pitäisi nimenomaan ulottua pitkälle tulevaisuuteen.
Katse painuu helposti tämän hetken ongelmiin. Apusen sanoin omiin kengänkärkiin.
Samaan aikaan yritysten toimintaympäristö voi muuttua perusteellisesti. Teknologinen murros ja tekoäly eivät ole vain asioita, joihin yritys hieman sopeuttaa nykyistä toimintaansa. Muutos voi ulottua koko liiketoiminnan perustaan.
Hallitukset päästävät itsensä usein liian helpolla.
Siksi aikaisempi kokemus on arvokasta, mutta se ei yksin riitä. Hallituksen jäsenen on jatkuvasti päivitettävä käsitystään maailmasta, jossa yritys toimii.
Entä jos olemme alkaneet pitää vaatimatonta kasvua hyvänä?
Hallituspaikan teemaan liittyy olennaisesti myös kysymys kasvusta. Ovatko pitkään jatkunut heikko talouskehitys ja vaatimattomat kasvuluvut muuttaneet sitä, mitä yrityksissä pidetään riittävän hyvänä?
Apunen ei halua yleistää. On hallituksia, jotka etsivät aktiivisesti uusia mahdollisuuksia ja näkökulmia. Hän tunnistaa kuitenkin päätöksenteosta mekanismin, joka voi madaltaa odotuksia.
Heikosta yleisestä kasvusta voi tulla ankkuriluku, johon yrityksen omaa suoriutumista verrataan.
Jos vertailukohta on nolla, 0,7 prosentin kasvu voi näyttää varsin hyvältä. Jos vertailukohta olisikin neljä prosenttia, sama tulos näyttäisi hyvin erilaiselta.
Vaarana on, että ympäröivistä olosuhteista tulee huomaamatta peruste omien tavoitteiden madaltamiselle: maailma nyt vain on tällainen – mitä me sille voimme?
Vaikeat kysymykset kuuluvat hyvään hallitustyöhön
Älyllinen laiskuus voi Apusen mukaan näkyä myös hallituksen ja toimitusjohtajan suhteessa.
Hyvät henkilösuhteet ja toimiva vuorovaikutus ovat tärkeitä. Mutta niistä voi syntyä myös mukavuusansa.
Kun toimitusjohtajan kanssa tullaan hyvin toimeen, keskustelu luistaa ja yhteistyö tuntuu miellyttävältä, vaikeat kysymykset saattavat jäädä esittämättä.
Hallituksen tehtävä ei kuitenkaan ole vain ylläpitää hyvää tunnelmaa. Sen pitää pystyä tarkastelemaan kriittisesti johdon esityksiä ja toimintaa sekä huolehtimaan siitä, että päätökset perustuvat mahdollisimman hyvään tietoon.
Kriittisyys ei silti tarkoita jatkuvaa vastaan väittämistä.
Haastattelun lopussa Apunen palaa juuri tähän tasapainoon. Yhtä ongelmallista olisi hänen mukaansa uskoa kaikki, mitä toimitusjohtaja sanoo, kuin suhtautua kaikkeen lähtökohtaisesti epäillen. Hallituksen pitää osata haastaa tavalla, joka ei vie toimitusjohtajalta tunnetta hallituksen tuesta.
Hallitustyössä onkin vahva inhimillinen ulottuvuus. Pelkkä asiantuntemus ei riitä – tarvitaan myös ihmistuntemusta ja kykyä vuorovaikutukseen.
Yhden päätösesityksen sijasta vaihtoehtoja
Apunen liittää hallitustyön laadun ennen kaikkea paremmin perusteltuihin päätöksiin.
Rohkeampi hallitus ei hänen ajattelussaan automaattisesti tarkoita enemmän riskiä ottavaa hallitusta. Olennaisempaa on se, kuinka hyvin päätökset kestävät tarkastelua.
Usein hallituksen pöydälle tuodaan yksi pitkälle valmisteltu päätösesitys. Kun sen rakentamiseen on jo käytetty paljon aikaa ja vaivaa, kynnys palata lähtöruutuun on korkea.
Hallituksen jäsenen pitäisi koko ajan haastaa itseään.
Apusen mielestä suurissa kysymyksissä hallituksen olisi parempi päästä arvioimaan kahta tai mielellään kolmea perusteltua vaihtoehtoa. Näin päätös olisi aidommin valinta mahdollisten tulevaisuuksien välillä eikä vain hyväksy–hylkää-ratkaisu yhden ehdotuksen äärellä.
Tässä myös tekoäly voi muuttaa hallitustyötä. Apunen näkee uusissa työkaluissa mahdollisuuden tuottaa parempaa tietoa ja vaihtoehtoja päätöksenteon tueksi.
Viisi huippuosaajaa ei vielä tee hyvää hallitusta
Millainen hallitus sitten on hyvä?
Apunen lähtee osaamisesta. Hallituksen pitäisi tunnistaa yrityksen kannalta kriittiset Must have -osaamiset ja huolehtia siitä, että ne löytyvät hallituksen kokoonpanosta.
Sekään ei kuitenkaan riitä.
Viidestä huippuammattilaisesta ei synny hyvää hallitusta, jos jokainen keskittyy pitämään kokouksissa omaa monologiansa. Osaamisen rinnalle tarvitaan vuorovaikutusta: kykyä kuunnella, yhdistellä näkökulmia ja rakentaa niiden pohjalta jotakin, mitä yksittäinen jäsen ei yksin tuottaisi.
Tässä Apunen nostaa erityiseen asemaan puheenjohtajan. Hän kuvaa hyvää puheenjohtajaa generalistiksi: ihmiseksi, jonka ei tarvitse olla jokaisen alueen paras asiantuntija, mutta jonka täytyy ymmärtää kokonaisuutta ja pystyä tekemään eri näkökulmista synteesiä yrityksen eduksi.
Myös riippumattomuudella on merkitystä, mutta Apusen näkökulmassa se on ennen kaikkea henkistä riippumattomuutta. Olennaista on, pystyykö hallituksen jäsen tekemään ratkaisuja yrityksen etu edellä – ja tarvittaessa olemaan henkisesti valmis jopa luopumaan omasta hallituspaikastaan.
Hallituspaikassa keskustelu jatkuu
Hallituspaikan ohjelmassa Apusta kiinnostaa erityisesti näkökulmien erilaisuus. Päivän aikana kuullaan kokemuksia niin suurista yrityksistä kuin pk-yrityksistä.
Erika Hietamäen ja Joonas Tammiston puheenvuoron kautta Apunen odottaa keskustelua siitä, mikä hallituksen rooli pk-yrityksessä todella on. Risto Siilasmaan kokemuksissa häntä puolestaan kiinnostaa se, miten hallitus voi omalla toiminnallaan ja työnsä organisoinnilla vaikuttaa tilanteessa, joka ensi näkemältä saattaa vaikuttaa yrityksen omien vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella.
Apunen avaa ja päättää Hallituspaikan sekä keskustelee päivän aikana keynote-puhujien kanssa heidän puheenvuorojensa jälkeen.
Kaikkia kysymyksiään hän ei suostu paljastamaan etukäteen.
Ainakin Risto Siilasmaan kanssa keskusteluun nousee tekoäly. Loput kysymykset saavat odottaa tapahtumapäivään.
“Mistä mina tämän tiedän?”
Mitä Apunen sitten toivoo Hallituspaikan osallistujien vievän tapahtumasta mukanaan?
Hän toivoo tapahtuman kylvävän osallistujien mieleen ”terveen itsekriittisen epäilyksen siemenen”.
Kun hallituksen eteen seuraavan kerran tuodaan päätösesitys, sen pitäisi herättää kysymyksiä: Mihin tämä perustuu? Mitä vaihtoehtoja meillä on? Mitä emme ehkä ole huomanneet?
Mutta kriittisen katseen pitäisi kääntyä myös omaan ajatteluun: ”Mistä minä tämän tiedän?”
Apusen toive on, että tapahtumapäivä muistuttaisi osallistujia tästä myös seuraavissa hallituksen kokouksissa: pysähtymään hetkeksi, tarkastelemaan asiaa toisesta kulmasta ja haastamaan myös omat oletuksensa.
Ehkä juuri siinä kulkee raja laiskan ja aktiivisesti ajattelevan hallituksen välillä.